Kattaus*
*Finnish for Table Setting
Lijang - China 2014
Kaunis ihminen on saapunut
Vierasmaalaista syntyperää oleva Nefertiti saapui Berliiniin väärillä asiakirjoilla 1912. Polimustalaiseksi itseään kutsuva Anneli Sauli saapuu aina uudestaan samaan kaupunkiin. Yksi on Filmitähti, feministi ja kommunisti. Toinen on vaimo, anoppi ja kuningatar.
Saksassa kesällä 2014 oli kuuma. Israel pommitti taas Gazaa. Venäjä, EU ja Yhdysvallat kilpailivat Ukrainan markkinoista. Vuokrahuoneiston lukko meni rikki emmekä päässet ulos juuri sinä päivänä, jolloin kahden kauniin oli tarkoitus kohdata.
Samaan aikaan, tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi lesbot perustivat hautausmaan Berliiniin. Samaan aikaan elämä näyttäytyi kuolemassa ja ehkä juuri siksi hautausmaan roskakorista löytyi kirja. Mitä Heinrich Heine sanoikaan ihmisistä ja kirjoista.
Muureja, katseita ja kasvoja. Ihmisen unelma. Hymy. Tuotantovälineet ja Lenin. Kosmonautti ja työläinen.
Kaunis ihminen on saapunut. Ihminen sotii, on ahne ja ruma. Saavumme aina uudestaan väärillä asiakirjoilla. Piirrämme kasvoillemme aina uudestaan samat piirteet vaikka olemme paratiisin syntyperää.
Kutsumme itseämme demokratiaksi mutta lukitsemme ovet.
Lohikäärmevuoret ja hunajakauppiaat
Politiikka toi minut Kiinaan. Lijiangin joenmutkakaupungissa armeijan sotilaskuoro esittäytyi näyttävästi. Bambujen varaan oli ripustettu punaisia kanakaita joiden mustat galligrafit jäivät kiinaa taitamattomalle arvoitukseksi. Nauhalta tuli uhmakasta musiikkia. Miehet univormuissa seisoivat hiljaa. Aina kun joku ohikulkija laittoi rahaa kulhoon sotilaat taputtivat.
Sotilaiden bambukepeistä rakentama estradi jatkui hunajakauppiaiden myyntipisteisiin asti. Vanhat naiset istuivat kadun laidalla armeijan jatkeena ja myivät kiinteää keltaista hunajaa. Mehiläisiä surrasi ja kuorolaulu soi.
Ottaisiko kontaktia sotilaisiin vai hunajanaisiin?
Menin naisten luo. Näytin kassissani olevia henkareita. Olin ajatellut että Nefertitin, Annelin ja kauneudenkollaasit sopisi hyvin pyykin tai vaatteiden tapaan - ripustaa.
Sotilaiden bambutanko sai toimia naruna. Kysyin englanniksi voisinko ripustaa. Kukaan ei puhunut englantia ja minä en juuri kiitosta enempää ollut kiinaa opetellut. Aloin samalla kiinnittää kollaaseja henkareihin. Ensimmäinen ylös bambulle roikkumaan.
Ovat ilmaisia. NO MONEY. Sen ymmärsivät. NO MONEY!
Laitan rauhassa kymmenkunta kollaasia roikkumaan. Ensimmäinen englantia osaava poika oivaltaa, että saa kollaasin itselleen ja kertoo homman juonen myös hunajakauppiaille. Seuraavaksi ensimmäinen nainen ottaa kollaasin. Nyt tiedetään jo mistä on kysymys. Hunajakauppias asettuu kuvaan. Kuvataan.
Nauretaan ihan herkeämättä.
Hunajanaiset auttavat kollaasien asettelussa. Huutelevat ihmisiä katsomaan. Hunaja vetää kansaa puoleen. Kertovat mistä on kysymys. Katselevat kollaaseja yhdessä kiinnostuneiden kanssa.
Katusiivoojia tulee paikalle. Muita kauppiaita tulee paikalle. Miehet laulavat vieressä kovaa. Naiset näyttävät olevan rohkeita ja tulevat katsomaan vierasta.
Olen keskellä naisten valtakuntaa. Minulle tuodaan pieni tuoli, samanlainen kuin muillakin kauppiailla. Istun naisten kanssa samassa rivissä omien kennotuotteitteni kanssa heti sotilaiden jälkeen.
Yksi hunajanaisista ei halunnut yhtään kollaasia, mutta näytti selvästi, että halusi kaksi henkaria. Naurettiin. Aina kun joku otti kollaasin ja minä otin valokuvan sai tämä vain henkareista kiinnostunut yhden henkarin lisää.
Taiwanilainen pariskunta – kaksi ystävää - yksi ranskalainen nainen – yksi turkkilainen ja yksi italialainen nainen.
Olin puolitoista tuntia hunajapaikallani. Lähtiessäni ostin kolme pussia hunajapaloja. Yhden jokaisesta myyntipisteestä.
Naurettiin. Käteltiin. Naurettiin ja heiluteltiin hyvästit.
Lähdin pois. Yksi myyjistä tuli perässäni. Halusi kollaasin. Otettiin kuva ja naurettiin.
Lohikäärmekö meitä nauratti?